PxPixel

Herkuttele kiinalaisella ruoalla Tampereella

Tilaat maukkaat ja lämpimät annokset helposti suoraan kotiisi

Kiinalaisen ruoan historia

Kiinalaisen ruoan kohdalla yleisemmin käytetyt roolit hieman sekoittuvat: pääraaka-aineena on usein riisiä tai vaihtoehtoisesti nuudelia, liha, kana, merenelävä tai kasvis sen sijaan nimetään lisukkeeksi. Kiinassa maantiede vaikuttaa hyvin vahvasti ruokakulttuurin sisältöön. Kaikilla alueilla vannotaan kuitenkin kasvisten nimeen. Suomessahan meillä on se onni, että meidän kiinalaisissa ravintoloissa koko Kiinan ruokatarjonta löytyy yhdeltä ruokalistalta: tarjolla on usein sekä hapanimelää ruokaa, tofua, Pekingin ankkaa että Kung Po kanaa. Suomeen perustettiin ensimmäinen kiinalainen ravintola Helsinkiin vuonna 1953. Suomen vanhin edelleenkin olemassa oleva kiinalainen ravintola on myös Helsingissä, joka avasi ovensa vuonna 1973. Sen jälkeen kiinalainen ruoka yleistyi ja nykyisin löydät kiinalaisen ravintolan Suomen jokaisesta kolkasta. Kiinalaisen ruoan nauttimisen lähtökohtana on, että sitä tulisi olla mahdollista syödä puikoilla. Tämän vuoksi esimerkiksi lihan- ja kasvispalaset ovat pieniä. Ymmärrettävistä syistä kiinalaiselle keittiölle tyypillisten keittojen kohdalla lusikan käyttö on sallittua, koska keiton syöminen syömäpuikoilla saattaisi saada aikaan hampaiden kiristelyä. Kiinalaiset itse eivät käytä haarukkaa ja veistä ruokaillessaan, sillä ne muistuttavat aseita. Suomessa on päädytty toiseen näkökantaan, ja aterimien käyttö on monien kohdalla jopa suositeltavaa.

Kiinalaista ruokaa Tampereella suoraan kotiovelle

Kun kaipaat maukasta ja monipuolista ruokaa, mutta kaipaat vaihtelua itse valmistamasi ruoan makupalettiin, voit tilata hyvää kiinalaista ruokaa suoraan kotiovellesi. Suosittelemme tilaamaan kiinalaista ruokaa Tampereella kauttamme esimerkiksi näistä hyviksi todetuista paikoista:

Tekeekö mielesi jotain muuta kun kiinalaista ruokaa? Ravintolatarjontamme Tampereella on laaja, joten löydät varmasti vaihtelua arkeen ja juhlaan. Voit tilata kauttamme vaikka pizzaa, sushia tai hampurilaisia – toimitamme ne aina suoraan kotiovellesi!

Miten tilata foodoran kautta?

Helppo homma! 1. Syötä toimitusosoite. 2. Valkkaa ravintola. 3. Lisää maukkaimmat annokset ostoskoriin. 4. Lähetä tilaus. Tämän jälkeen voit rentoutua ja antaa meidän huolehtia ruoan valmistuksesta ja toimituksesta. Kun ovikello soi, niin on ruoka-aika. Bon Appétit!

Download our free app!