Herkuttele kiinalaisella ruoalla Tampereella

Tilaat maukkaat ja lämpimät annokset helposti suoraan kotiisi

Kiinalainen keittiö on kerännyt houkuttelevia makuja ruokaperinteistä eri puolilta maata, ja levinnyt sittemmin ympäri maailman. Suomessa kiinalaisia ravintoloita on toiminut jo 70-luvun alkupuolelta lähtien. Nykyisin Tampereelta löytyy useita suosittuja ruokapaikkoja, joista voi tilata annokset vaivattomasti myös kotiinkuljetettuna tai työpaikalle lounaaksi. Kotiinkuljetetut annokset ovat hyvä valinta illalliselle perheen tai ystävien kesken, kun ateriaa ei ehdi itse valmistaa tai noutaa ravintolasta.

KIINALAISTA TAMPEREELLA - TULISEEN JA MIETOON MAKUUN

Tyypillisesti ateria koostuu kahdesta osasta - höyryävästä ja runsaasta annoksesta riisiä tai nuudeleita sekä lisukkeista, jotka ovat yleensä erilaisia kasviksia, kanaa, ankkaa, possua, kalaa, tofua tai nautaa. Perinteinen tapa on nauttia ateria syömäpuikoilla, joiden käytön opettelu vie tottumattomalta hiukan aikaa. Länsimaissa aterioidessa voikin hyvillä mielin käyttää puikkojen tilalla haarukkaa ja veistä. Aterian tulisuus vaihtelee annoksen mukaan ja joissakin annosvaihtoehdoissa makua on hiukan miedonnettu suomalaisiin tottumuksiin sopivaksi. Esimerkiksi Yitong-nimisen ravintolan listalta löytyy tuliseen makuun naudanlihaa valkosipulikastikkeessa ja miedompia vaihtoehtoja ovat taas cashew-kana ja katkaravut kasvisten kanssa.

SUSHIA KIINALAISESTA RAVINTOLASTA

Yhä useammat kiinalaiset ravintolat ovat ottaneet japanilaista alkuperää olevan sushin ruokalistalleen perinteisen kotiruan rinnalle. Sushi on erittäin suosittu ruokalaji, joka valmistetaan etikalla maustetusta riisistä ja kypsentämättömästä kalasta, kasviksista tai kananmunasta. Riisi voidaan muotoilla palloksi tai kääriä kauniisti merilevän sisään. Muun muassa Kiinalainen Ravintola Dada voi tilata käsintehtyä, tuoretta sushia. Monet pitävät ravintolaa yhtenä Tampereen parhaista ruokapaikoista, joka kuljettaa annokset nopeasti kotiin.